keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Physocarpus

Otsikon perusteella voisi kuvitella että nyt puhutaan vakavista asioista, mutta ei, kysymyksessä on pari viime kesän hankintaa, joita vois sanoa onnistuneiksi.
Lännenheisiangervo pisti kasvuennätykset uusiksi mökillä, en edes kovin kummoista istutuskuoppaa kaivanut ja vähän multaa ja hiekansekaista turvetta, siinä se.

Toinen heisiangervo, punaisensävyinen 'Diabolo', tuo lisää väriä paikalle vaikka ei aivan samoihin kasvuihin yllä. Kuva ei tee oikeutta, on tuossa samea, ei se tuommoinen ole.



Vielä yksi hankinta, josta en tiedä paljoakaan, Isabellansyreeni.



Kasvit ovat nyt paksun lumen alla, ja viimeksi kun kävin ei niistä näkynyt mitään, siis suojassa ovat.

Pistokkaita olen heisiangervoista nyt ottanut juurtumaan ja pitäisi vielä muitakin kestäviä lajeja pistää, kun nyt on sen aika.

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea miten nuo kasvisi menestyvät siellä pohjoisessa. Puutarhakoulussa ollessani suunnittelin, että lähden muutamaksi vuodeksi töihin jonnekin pohjoiseen, ihan saadakseni perspektiiviä kasvien kasvatukseen. Mutta sitten elämä kuljetti toisaalle...

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, pahin ongelma on jänikset, joiden takia kaikki pitäisi suojata. Oli se yllätys kun jänis oli napsinut tuomen oksiakin poikki.

    VastaaPoista