maanantai 30. tammikuuta 2012

Uuden mökin alku

Isompi mökkihän se oli ennen pitkää alettava rakentamaan. Oli kesäkuun alku ja kun ensimmäiset hirret saatiin laitettua, tuli lumet maahan. No ei se meitä estänyt rakentamasta mutta sen jälkeisen jatkuvan vesisateen takia oli pakko väsätä väliaikainen pressukatos, ja toivottava ettei myrsky sitä heti revi.

Raha oli lujassa ja oli muitakin hankintoja. Etelässä pitkää päivää tein ja kun vähänkään pitempää vapaata sain, niin tuonne rakentamaan. Hidas ja vuosia kestänyt työmaahan siitä tuli, mutta minkäs teit.

Kalastettiin tietysti samalla ja kalaa saatiin helposti niin paljon kuin sitä tarvittiin. Aina oli tarjolla siikaa ja taimenta miten vain halusi. Savusiikaan ei kyllästy ikinä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Toin aika kookkaan alppiruusun -06, Rhododentron 'Catawbiense Grandiflorum', tavallinen puistoalppiruusu siis, isossa astiassa ja istutin puolivarjoisalle paikalle. Mukana samassa astiassa tuli idänvirpianervo, jonka sain Pohjois-Pohjanmaalta, näkyy kello kuvassa alhaalla oikealla.
Tuohon aikaan oli käynnissä uuden mökin rakennus, ja jätin kasvit kasvamaan samaan paikkaan.




Tässä idänvirpiangervo on jo vallannut kasvupaikkaa ja olisin vielä voinut erottaa pensaat toisistaan, se kuitenkin jäi edelleen kesken olevan mökinrakennuksen vuoksi. Tosin ei tuolla alppiruusulla olisi muutenkaan ollut toivoakaan kestää seudulla.







Viereisessä kuvassa näkyy vielä muutama alppiruusun lehti, mutta virpiangervo on jo levinnyt koko istutuspaikalle ja kukkii kauniisti.

Tilalla on kyllä kestäviäkin alppiruusuja, teen lähiaikoina kasviluettelon, josta selviää enemmän.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Lintujen seuraaminen on tärkeimpiä harrastuksia, vaikka näen pohjoisessa ollessani päivittäin esim. merikotkia, niin aina jään katselemaan niiden puuhia kesken muiden hommien. Lähistöllä pesii merikotkapari joka tulee aina näytille kun olen vähänkin aikaa pois. Voin sanoa, että ollaan tunnettu ainakin kymmenen vuoden ajan. Kotkista tulee vielä asiaa.

Metsäkanalinnut on myös lähes jokapäiväinen näky, usein metsot ja koppelot ovat aivan portaiden lähellä kun aamulla menen ulos.

Minun täytyy panostaa tuohon kameraan enemmän, kuvia on paljon, mutta epäselviä.


"Legendaarinen" pikkumökki, jossa joskus vietin melkein kaikki lomat.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kaarlenvaltikkaa kasvaa rannalla yleisesti. Kyllä sitä joskus tuli mietittyä, että mikähän tuo kasvi on, mutta aina sen selvittäminen unohtui.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tällaista se on, kuivaa mäntykangasta Keski-Lapissa. On siellä takana myös pala suota ja kuusikkoa, jota ei kuvassa näy.


Vähän tuosta hiilinielustakin sanon, kun siitä käytäviä keskusteluita seurannut olen. Hiilinielu syntyy, mikäli puuston kasvu on puuston poistumaa suurempi ja Suomessa kasvu on kymmeniä miljoonia kuutiometrejä poistumaa suurempi vuosittain.