Eilen illalla saavuttiin kotiin Thaimaasta. Minulla on hyvä olo vaikka lento kesti kauan ja aikaeroakin on.
Mutta. Olo on aivan hämmentynyt, epätodellinen, en saa oikein sanotuksi tätä tunnetta.
Ihmisiä kohdellaan niin hyvin, ettei sitä oikein tajua. Ruoka oli erinomaista kaikkialla missä kävimme ja aina hymyissä suin palveltiin. Hieronta ja muut hoidot ovat aivan uskomattoman hyviä ja rentouttavia.
Meri. Ranta. Hiekka. Metsä............................
Aivan kuin olisin vieläkin siellä..puhelimenkin muistin vasta nyt kaivaa laukusta..
Kaikki on vaikuttanut minuun niin vahvasti, etten oikein voi uskoa tätä. En tiennyt että joku voi vaikuttaa minuun noin paljon...luotin itseeni ja siihen tunteeseen että tuolla vain käydään lomalla ja sillä selvä. Mutta se ei ole sillä selvä, löysin jotakin, mihin varmasti menen uudelleen.
Aamiaisen jälkeen ennen paahdetta kävelin pitkiä reissuja läheisillä
kukkuloilla ja metsässä vai pitäisikö sanoa viidakossa uskomattoman
hyväntuulisena, ei näkynyt käärmeitä, mutta lintuja ja muuta senkin edestä.
Aika ajoin Suomessa vaivaava
masennus katosi kun astuin lentokenttä-bussista ulos Karonin rantakadulle, ja hotelliin, josta tuli kuin koti tuona lyhyenä aikana. Eikä pahasta olosta ole vieläkään tietoakaan, ja onneksi työasiat eivät aivan heti ole edessä. Riittää kun käyn kaupassa tänään. Ihmettelen.
Ikävä on muutamia paikallisia asukkaita ja lomalaisia joihin tutustuin. Ikävä on oikeastaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka tekivät lomasta niin hyvän. Mutta eikö ikävä kuulu ihmiselämään joskus?
Kuvia laitan kyllä, on niitä kai joku 600 kpl. Ne vaatii tutkimista, otoksia on sellaisestakin mitä tänne ei voi laittaa. Tietysti jotain muutakin sanottavaa löytyy kuin kehuja. Täydellisyyttä ei ole, ja hyvä niin.
