torstai 31. toukokuuta 2012

Vesi

Kaivo kaivettiin kesällä 2006. Edellisenä kesänä lattia-ym.valuissa tarvittavan soran kaivoin kuvan kuopasta, johon kaivokin sitten kaivettiin. Noin 1.30m syvyydessä tuli tiiviimpää savensekaista maata vastaan. Aivan tarkoituksella kaivoin käsipelillä n. 2 metriä syvälle, ajatuksena saada kosketus pohjaveteen. Montussa on rautakanki ja lapio.

Klik

Eihän sitä pohjavettä kuivalla kankaalla noin pinnassa ole, kaivuri hommiin ja samaa kuoppa syventämään, vettä alkoi tihkua vajaassa neljässä metrissä. Kaivo saatiin kaivettua 6 metriä syväksi, monenlaista maata oli välillä, lopussa oli terävää, erikoista kiveä, kuin murskattua louhetta. Kaivossa on riittänyt hyvin vesi vaikka on välillä tuntikausia pumpattu. Vesi on erittäin hyvää.

Viime kesänä huuhtelin vaskoolilla kasasta, joka oli jäänyt kaivon kaivuusta. Ensimmäisellä huuhdonnalla vaskoolin pohjalla kiilteli pienen pieniä hitusia kultaa, toisella kertaa...