sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pyöräilyä

Kohta 3 viikkoa on kulunut siitä kun kaaduin kovassa vauhdissa polkupyörällä. Vasen puoli on nilkasta lähtien päälaelle asti haavoja, ruhjetta ja mustelmaa. Päässä olevaa haavaa on putsattu joka toinen päivä terveysasemalla, vuotanut tähän asti ja sen osalta viimeinen käynti hoidossa pitäisi olla tiistaina. Vasen kylki, käsi, olkapää ja lapa ovat edelleen kivuliaita, särkylääkkeillä elän.
Mitään ei pysty tekemään, ajattelin että opiskelisin vähän englantia netissä mutta siitäkään ei tule mitään, ajatukset ovat koko ajan tuossa helvetin rysäyksessä.
En tiedä kauanko menee ennenkuin on taas kunnossa, tuskastuttavaa kun ei voi oikeastaan mitenkään vaikuttaa paranemiseen, ei ole selkeitä ohjeita miten voisi liikkua ja mitä tehdä.
Yöllä herään tunniksi pariksi valvomaan ja särkylääkkeitä ottamaan, no parempi sekin kuin alussa täysin ilman unta, siinä tuntuu jo ettei tätä jaksa.
Onneksi ei luita murtunut, se vielä puuttuisi tästä.  Monet asiat pyörii mielessä yötäpäivää, miksi sitä miksi tätä, en rauhaa saa.

8 kommenttia:

  1. Voihan harmi, onpa sinulla nyt iso murhe. Silloin tosiaan varmaan unetkin häipyy ja kipujen kanssa nukkuminen on mahdotonta.

    Lähetän parantavia ajatuksia ja halauksen, toipumista!

    VastaaPoista
  2. Harmillista!
    Yritä pohtia vähän mukavampia asioita, niin tulee parempi olo.
    Joskus vaan onnettomuuksia tapahtuu. Turha syytellä tai syyllistyä.

    VastaaPoista
  3. No voi jestas, sulle on käyny se, mitä mie pelkään kovassa vauhdissa ajaessa. Paranemisia ja jaksamista sulle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia tuesta. Päivät vaan menee ohi ihmetellessä särkylääkeiden avulla ja kesäkin on kohta ohi. Paikat repsottaa ja haluttais tehdä jotain, mutta ei voi mitään.. ja kohtahan lumi peittää kaiken

    VastaaPoista
  5. Hirmu ikävästi sulle on sattunutkin. Tunnen myötätuntoa ja toivotan paranemisia.
    Mitäpä nuista paikkojen repsotuksista nyt murehdut, kaikki aikanaan, ei ne tekemättömät työt yleensä mihinkään karkaa. Tsemppiä siis.

    VastaaPoista
  6. Voimia! Vielä kivut hellittivät ja paranemisprosessi pääsee kunnolla vauhtiin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä tämä tästä..eihän tekemättömät työt mihinkään karkaa ja paraneminen on tärkeintä.

    VastaaPoista
  8. Kylläpä on sattunut ikävästi :( Voimia paranemiseen! Onneksi ei niitä luita mennyt poikki.

    VastaaPoista