perjantai 14. joulukuuta 2012

Kaamos

Valoisaa aikaa ei monta tuntia päivässä ole. Lunta on tullut joka päivä, mutta niin taitaa tilanne olla koko maassa. Muutama verkko on ollut pyynnissä ja aivan mukavasti kalaa on tullut. Tänään savustin siikaa.

Hiljalleen tässä pakkailen tavaroita ja lähtöä suunnittelen. Tämä on semmoista seutua, ettei traktoria välttämättä saa aukaisemaan tietä silloin kun haluaa, tai edes samalle päivälle. Tie on siinä kunnossa että juuri ja juuri vielä pääsee autolla.

Lumi on peittänyt suurimman osan pensaista ja hyvin ovat suojassa.
Makedonianmännyn neulaset ovat vähän ruskistuneet , ei liene vaarallista.




9 kommenttia:

  1. Tuo savustettu kala kuulostaa kyllä hyvältä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Lunta on pyryttänyt täällä etelässäkin jo muutaman viikon. Lumitöissä saa ahkeroida päivittäin. Onneksi se homma kuuluu talon miesväelle.

    VastaaPoista
  3. Savukala, makupala. Sinäkö pistit verkot jään alle? Voihan nenä, minä vasta suunnittelen moista. Nyt on vaan niin, että vesille alkaa olla vaikea päästä lumitilanteen takia, lunta on melkoisesti ja lisää tulee.
    Kaamoksessa joulun odottelu on mielestäni jotain valtavan tunnelmallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkot laitoin; saalis siikaa, madetta ja taimen.

      Poista
  4. Savustettu siika, sen parempaa kalaa ei ole!

    Lunta on tännekin tullut lähes päivittäin. Valkoinen joulu, sitähän aina toivotaan,no nyt se saadaan;)

    VastaaPoista
  5. Lunta on tainnut tulla nyt joka paikassa valtavat määrät.

    Kaamosaika kuulostaa niin rauhalliselta...

    VastaaPoista
  6. Pehmeää, valoissa kimaltelevaa lunta on satanut melkein joka yö auton päälle, kevyttä harjata pois ja kevyttä varmaan kolatakin. Joudut sitten palaamaan tänne hälinään jouluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni jo palaan, liian vähän valoa tuolla, menee lyhyen ajan.

      Poista